Lyriikka

Oodi Teollisuusprosessipumppu Tyyppi D:lle

Kun ihailen sokaistunein silmin
vartalosi linjakkaita
täydellisiksi sorvattuja kaaria
tulee väistämättä mieleeni;
et voi olla kuin Mänttäläinen!
Sinun kulhojesi koko
on äitisi perua
ja vahva, päättäväinen
tapasi työskennellä
sen, sait syntymälahjaksi
armaalta isältäsi
Ole ylpeä juuristasi
Pumppaa, pumppaa
kuin et koskaan
enää saisi pumpata
Pumppaa särkymättä
päiviesi loppuun asti!

© Tomi Voronin

Torpparin pimeä

Pimeä taputtaa
runoilijan päälakea, niin
että luu paistaa

Taakse jäänyt hälinä
ei irrota otettaan,
tekee sielun rauhattomaksi

Ei enää tiedä, onko
varis vai ahven
siivetönnä hukkuu

Voima on poissa
pakkasella kuusen kasvaa
yksinäisen luoda lauseita

Hiljaiseksi tekee metsän
kuivaa kynästä musteen
ennen kuin paperi ehtii alle

© Tomi Voronin

Perillä IV

Sitähän ne jaksaa hokea
ala-asteen maisterista lähtien:
raha ratkaisee, ja
sitä jaetaan vaan niille jotka tekee
juuri niin kuin käsketään

Joka tuutista sama laulu:
ostaostaostaosta, osta lisää
osta itsesi onnelliseksi
tulet aina vaan ahdistuneemmaksi
Älä koskaan unohda käskyistä tärkeintä:
on vain yksi jumala – dollari
älä pidä muita jumalia!

Rakenna elämällesi hieno kulissi
paritalon puolikas, liian pienelle
tontille jonnekin Espoon perukoille
Muista kaivauttaa, ennen kuin
urakoitsija poistuu tontiltasi,
takapihalle hauta unelmillesi

Lopulta olet perillä, satumaassasi
toteuttamassa itseäsi
jos jokin jäsen vielä sattuu toimimaan
Huomaat että elämä vitutti ohi
eikä omasi pyöri uusintana
yhdelläkään niistä
kahdestakymmenestä paskakanavasta
jotka on ilmaiseksi
työväenluokan sankareille tarjolla

                                                                       © Tomi Voronin

Satumaa II

Sosialismin elementeistä
kyhätystä paratiisista
tuomittiin tyhjätasku
toimittamaan tuomiotaan
kiskobussin päähän

Vastavirtaan, kuin
kuningaslohi kutemaan

Löysi oman kolonsa
suvannon kivikosta
Takaisin tuohon
unten erämaahan
vain pakotettuna
pakkopaitaan

© Tomi Voronin

 

©Tomi Voronin

 

TAYS
Yö, sairaalan
leveällä ikkunalaudalla
ohimo viilentävällä lasilla
Allani, kaukaisuuteen
leviävät kylmän kaupungin
lämpimät valot
Kaiken tämän yllä
peukalon alle mahtuva
kaareutuva avaruus

Kaipaan Sinua
niin yksin
täällä ihmisten keskellä
Heikko, haavoittuva

Ajatuksin olen
jo matkalla luoksesi

©Tomi Voronin

Nainen
Etsin adjektiiveja
kuvaamaan sinua
En löytänyt yhtään
aivan liian monta

Voisin kuvailla hymyäsi
kupeitasi, lantiosi kaarta
kertomatta sinusta mitään

Tavoitella tarinaa
silmiesi väristä, kirkkaudesta
hellistä, voimakkaista käsistäsi
ja todeta kaikki sanat turhiksi

Onko millään muulla väliä
kuin sillä
että minä olen mies
Sinä nainen
ja tänään, on Sinun päiväsi
niin kuin soisin
Sinulle olevan
jokaisen päivän

Tämä ei ole paljon
mutta vilpittömästi
sydämmeni äänellä:
Hyvää Naistenpäivää !

©Tomi Voronin

Naistenpäivä
Keskellä ihmismerta, kaaosta
seisoo hän, yksi päivänsankareista
Otsallaan sievä huoliryppy
taskussaan muutama kolikko
kotona monta nälkäistä suuta

Joka ilta hän huokaa rukouksen
”Älä anna siemenen itää,
en voi ruokkia näitäkään!”

Hän on yksi kolmesta miljardista
tämän päivän sankarista
mutta hänelle, tämä on vain
yksi päivä muiden joukossa

©Tomi  Voronin

Kalavale
Antoi Ahti appuroita
kovasti onkehen otatti
made matalasta mutakosta
pilkki ku vähä pilkahti
Vilpunkosken kivikossa
tammukka häntää läimäytti
kevähällä kaislikossa
hauki katiskaan livahti
vaan Ukonselän keskiöstä
kuha itsensä nostatti

©Tomi Voronin

Sukupuoleton henkilö  IIX
Kuten meri
olet kaunis, niin julma
mutta varmasti
kuin joki yhtyy mereen
yhdyn minä sinuun
ja me piehtaroimme
lemmen murtovedessä

©Tomi Voronin

Pihakoivun asukas
Helmikuun paukkupakkaset
Kevät kaukainen haavekuva
Vielä peittää lumi harakankellot
hiirenvirnat sekä vuohenputket
Voi vain unelmoida
mustarastaan lemmenlurituksista
kurkiauran lumoavasta ylilennosta
ja sirkkojen iloisesta sirityksestä

Mutta pimeän talven keskelle
eksyi leimahtava lempi
Hiipuvan liekin punaisen niskan omaava
pihakoivun käpytikka
otti ja löysi elämänsä rakkauden!

©Tomi Voronin

Insinöörimatematiikkaa
Luumu plus kirsikka
on banaani, mutta
jos haluat omenapiirakkaa
älä osta appelsiineja

©Tomi Voronin

Taiteilijan omakuva
Ennen silt’ saanu ei sanaa suusta
naama sill’ oli ku veistetty puusta
Nyt feissi on sama mutt’ saundi on eri
äijähän bamlaa ku Ruuneperi

©Tomi Voronin

SUOMI 100 v. – Nuoret sankarit
Yhä kaikuvi rinnoista runoilijain
sama menneitten tarujen taika
Yhä kuulee sen huulilta kertojain
vaik’ taakse jäänyt, on sankarten aika

Yhä taisteluun käy kanssa ystäväin
moni kalleimman hinnan maksaa
Yhä uudelleen, tulimyrskyä päin
miehet yhdessä käy, kaiken jaksaa

———–

Minä haudalla sankarivainajan
siinä käteni yhteen liitän
Hän seisoo rinnalla Vapahtajan
vaan kuuleeko sen, kuinka kiitän

©Tomi Voronin

 

Sukupuoleton henkilö VII
Muotoon viilatut kyntesi
liukuvat miljardeilla hermopäillä

Aika-ajoin muistan hengittää
– Nirvanassa ei aina muista

Kierrät kehoni vankileirien saaristoa
utelialla sormenpäilläsi
ja vapautat kahlitut tunteet

Minuutit kiitävät sekunneissa
tunti, on iäisyys linnunradalla
mutta kätesi, ovat
lempeän voimakkaat

©Tomi Voronin

Uuden vuoden toivotus
Ilmoille näin saatan
toivotuksen Uuden Vuoden
se aurinkoinen olkoon
Sinulle onnea tuoden

Hyvää Uutta Vuotta 2018

©Tomi Voronin

Joulu
Vuosi vuodelta se alkaa aikaisemmin
Tänä vuonna se alkaa ehkä jo heinäkuussa
Joulumusiikki hypermarketeissa

Tonttufiguurit, joulukortit, kynttilät,
suklaakalenterit, lelu- ja rihkamaröykkiöt
Kauppojen hyllyt sekä mainoslehtiset
huutavat samaa tarinaa: osta!

Kuinka moni pysähtyy pohtimaan
onko todellakin välttämätöntä
kaikki se ylenpalttisuus
Tuoko se onnen, edes hetkellisen,
kun täyttää juhlista kauneimman
turhuuksien turhuudella

Aattoa lähestyttäessä
alkaa kodin täyttämään tuoksut
Tuoksut joita voi tuoksutella
vain yhden kerran vuodessa
Niin herkulliset,
että pelkkä muisto saa vatsan kurisemaan

Kerran vuodessa pysähtyy ihminen
ja pysähtyy aika
Se hetki on Joulupöydässä
Siinä yhdessä jaetussa hetkessä
jossa on jotain pyhää

Jouluaatto, tuo aatoista kaunein,
säilyttäköön paikkansa sydämissämme
Olkoon se edelleen riemujuhla
jossa lapset ovat pääosissa,
mutta muistakaamme myös
Joulun tärkeintä lasta, Häntä
jonka kohtaloksi on muodostunut
jäädä omien syntymäpäiviensä kuokkavieraaksi.

©Tomi Voronin

Jumalan poika
On Jouluyö ja seimessänsä
nukkuu lapsi tuo
mi’ iäisyyteen puhtaat sielut kantaa

Ja yllään loistaa Jouluntähti
toivon meille suo
se sydämiimme Joulurauhan antaa

Voi kunpa muistais’ ihmiskunta
tapahtumat nuo
vois’ kerran käydä puhtaan virran rantaa

©Tomi Voronin

Joulun henki
Joulun henkeä etsimässä
heinäkuiselta Heseltä
Helppoa se ei ole
mutta minkäs teet, kun
kansakoulunopettaja käski!

On vaikea keskittyä
kun ympärillä hyörii
touhukkaita äitejä ja isiä
jännitystä sekä innostusta
silmät täynnä olevia lapsia
Kokonaisia perheitä ruuan ympärillä

Pöydässänikin istuu
kiljahduksia päästeleviä
täynnä odotusta olevia lapsia

Viereisestä pöydästä nousee isä
ähkyen vatsa täynnä ruokaa
Ihmiset ovat onnellisia, kiireettömiä
ja silmistä paistaa kiitollisuus
perheen kanssa jaetusta
yhteisestä ajasta

Huomasin syrjäsilmällä, nurkkapöydässä,
harmaapartaisen vanhemman herrasmiehen
myhäilevän hiljaa itsekseen

Taas yksi riemun kiljahdus!
Ei tästä mitään tule
en saa tunnelmasta kiinni
Ehkä sitten aattona kirjoitan
yksin, kynttilänvalossa
Jospa silloin tavoitan
sen oikean Joulun hengen…

©Tomi Voronin

Näppituntumalla
Unohda lemmenluritukset
kauniit, kiiltävät korulauseet
kaada kylmään kaivoon
rakkauden liekehtivät valat
Kaksi aikuista,
neliömetrikaupalla ihoa
jolla aistia
Jäljelle jää
vain eläimelliset vaistot
sekä ryppyiset lakanat

©Tomi Voronin

 

Ympyrä sulkeutuu
Sata vuotta –
onko tallattu aivan suotta
Pitkä oli taival, vaan
maksoiko vaivan
On kierretty kehää
ympyrä sulkeutuu

Veli vihaa veljeä
ja isä lastaan
Eivät auta äidin kiellot
anelut, viisaat sanat
jos kaikuvat kuuroille korville

Mitä jätämme tuleville polville
Mistä he kertovat
kirjoittavat, kun Suomi
täyttää 200 vuotta

On koittanut aika
nostaa isänmaan etu
yksilön edelle
Tartu veljeä kädestä
katso syvälle silmiin
ja totea; yritetään
kerran vielä, yhdessä!

©Tomi Voronin

Pro patria
Isänmaallisuus
ei ole pilottirotsi ja maiharit
Isänmaallisuus, on
veljeyttä, rakkautta,
ja Suomineidon daisarit !

©Tomi Voronin

Naapuri se on satavuotiaallakin
( Suomi 100 v. juhlien jatkot – runo )
Ne kutsuvat meitä
jävla finnareiksi
tosin puhuvat muutenkin
järjettömän sekavia, kuten
”tackar du, packar du,
snackar du, påckar du..?”
ja ovat muutenkin niin ollakseen

Isoveljiä muka! Pyh sanon minä
Pikemminkin ärsyttäviä naapureita
suoraan manalasta, mutta
silti niin kovin rakkaita
Kenen kanssa olisi mukavampaa
paiskoa kilpaa keihästä
tai ketä kurittaa mm-kaukalossa

Kieli niillä on kauhea
mutta, siihenkin tottuu
kun tarpeeksi kauan
jaksaa sitkeästi seurata Strömsötä

Heja jävlä finnar! – Och grattis!
huudahtaisi ruåttalainen tähän lopuksi

©Tomi Voronin

SUOMI 100 v.
Niin kauan jo olemme eläneet
täällä pohjolan perukoilla
Esi-isämme aukkonsa raivanneet
työnsä tehneet metsissä, soilla

Niin riitaisa on tää kansana
ettei koskaan haavansa arpeen
vaan aina yhtenä rintamana
se seisoo, kun on se tarpeen

Miks’ kansaa tällaista muuttamaan
eikä ole se muuttunut lainkaan
oi katso millaisen kotimaan
minä taatolta lahjaksi sainkaan!

©Tomi Voronin

Vieras maa
(Kirjasta Vieraassa maassa / etkot Suomi 100 – juhliin)

Ulkona kastuu vieras kaupunki
vieraassa maassa
istuin kuin kotonani
en kuulu minnekään
kaukana sieltä mistä lähdin
vai lähdinkö ensinkään

Missä olen?
Mitä teen?
Minne menen?
Miksi niin?

Mitä haluan
tiedä en
jos löydän sinut
tiedätkö sen

Maata vierasta katson
kuin omaani
peilistä katson vierasta
kuin itseäni

On kuuma
mutta palelen
on hyvä olla
sua ikävöin

Haluan paljon
mutta mitä?
ikävöin sinne
missä en ole ollutkaan
löydänkö sinne
onko sitä olemassakaan

Nyt on hyvä
vai olisiko toisin paremmin
kaikkea etsin
mitään löytänyt en
juuri kun löysin
tyhjäksi huomasin sen

Ikävöin sinua isänimaa

©Tomi Voronin

Marras
Makasi maa martaana
Oli mieleni sysi
kuin marras
Aamukahvilla vajosin
hetteiseen silmään
kohti varjojen vettä
valmiina kohtaamaan
jokaisen vainoojani
kun nartun paiskaama
katiska, kolahti hartiaan

©Tomi Voronin

Earth hour 2017
Jotta vielä tulee
huominen
josta kantautuu
lastemme nauru

Jotta vielä säilyy
maisema
ei ainoastaan
maalattu taulu

Jotta vielä löytyy
uskoa
ja maasta nousee
sydäntemme laulu

©Tomi Voronin

Yellow
Autossa haisee
hiki, sikari ja paska
Ajan kylän
katu-uskottavinta pirssiä
eurosateessa
kohti ytimen
liikennevalo helvettiä
Kiasman
Berliininmunkin hilloa
suunpielessä
hyräillen hiljaa;
”Valo taksin katolla vilkkuu,
yön ainoa valopilkku”
Vieras ihminen takapenkillä
naputtaa läppäriään
kuin lääkäri
Tap, tap, tap, TAP…tap,
tap, tap, tap, TAP, tap, TAP, tap…
Pudonneet
kellastuneet lehdet
kierivät aaltoina asfaltilla
kuin paeten
auton liiskaavaa voimaa
Normipäivä
itseasiassa yö

©Tomi Voronin

*)  Runossa on lyhyt lainaus Tuomari Nurmion kappaleesta Valo yössä

Erätulilla
Kahvipannu tummunut
tuhansien kuppien kuksa
matkamiehen sauva
eläväinen nuotion liekki
siinä erämiehen tauko

Mustarastaan laulu

Mustarastas

käpytikan puhki hakkaaman

ajan harmaannuttaman

sähkötolpan laella

laulaa laulua

jollaista en ole kuunaan kuullut

Paitsi että esittää

minulle koko repertuaarinsa

se myös jaksaa venyttää

aina muutaman

ylimääräisen säkeen

Sen laulu

on järjettömän kaunis

ja minä

olen äärettömän onnekas

että saan olla sitä kuulemassa

©Tomi Voronin

Aatami ja Eeva

Puutarha, paratiisi

mies ja nainen, parasiitit

Valkea kuulas, tai sitten ei

kärmes kuitenkin ja

ei IPod mutta a(A)pple

Kaksihaarainen kieli

ihmisen heikko mieli

sai Aatamin etsimään boxereitaan

ja Eeva tilasi Ellokselta bikinit

Ukko YliJumalalle kasvoi

wannabe fallos otsaan

Aatami ja Eeva

saivat yhdensuuntaiset junaliput…

…Turkkusse!

©Tomi Voronin

 

Sadepäivä
Neidillä on vähän tylsää, joten
siltä pääsee raskaita – huokauksia
Makoilee ehkä ovenpielessä
vähän kuin kynnysmattona
mutta voin vakuuttaa
ettei olisi päästämättä
ketä tahansa sisälle
Vahtikoira kuitenkin, ja
hoitaa tähteellistä virkaa
Minäkin koitan jotain toimittaa
hyvinvointimme eteen;
kannan veden ja puut
lämmitän tuvan sekä saunan
Saadaan sitten taas
illalla yhdessä pällistellä
kuivasta ja lämpimästä tuvasta
märän ikkunalasin läpi
pimeää pihamaata

©Tomi Voronin

Kahden linnun monologi

Tulin pihalle kirjoitustöistä hetkeksi tuulettamaan ajatuksiani. Juhani tepasteli kukonpojan askelin jo portailla minua vastaan.
– Lähdit sitten taas seikkailemaan; tokaisin sille puolihuolimattomasti. Se ei vaivautunut vastaamaan. Kuljin ohitseen hyvin läheltä eikä se tehnyt elettäkään siirtyäkseen, päinvastoin. Luottavaisena se lähti kulkemaan rinnallani.
– Mennäänkö laskemaan muutkin vapaaksi?
Ei vieläkään vastausta.
– Tiedätkö. Olen vähän pohtinut. Minun pitäisi varmaan nimetä sinut uudelleen.
– Mitä tarkoitat? ; se kysyi kurtistaen hieman otsahelttaansa.
– No, kun joka päivä sinä lennät tuon kaksimetrisen verkkoaidan yli ja sillä pakotat minut aina iltapäivästä avaamaan häkinoven myös veljiesi kulkea. Minun silmissäni sinusta on tullut eräänlainen vapaustaistelija.
– Jaa; Juhani hymähti; Enpä olekaan tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta; se jatkoi tuumivan näköisenä, nostaen oikean siipensä kärjen leukahelttansa alle. Tulimme häkinovelle. Pysähdyin hetkeksi katsomaan edelleen omiin aatoksiinsa syventyneeseen Juhaniin.
– Kuule. Mitä jos alkaisin kutsua sinua Che Guevaraksi?

©Tomi Voronin

Taivaspala
Kuulen avaruuden
vaikka maapallon huuto
sitä tehokkaasti peittääkin
Kuulen maailmankaikkeuden
vaikka kello seinällä
väittääkin jotain aivan muuta
Kuulen kosmisen huminan
koska astuin omalle pihalleni
pimeyteen, ja katselen taivaalle
suu auki, hiljaa huokaillen

Minun taivastani ei voi kuvailla
se täytyy nähdä, kokea

Siellä, minun taivaspalani alla
kuulee kaiken, etenkin
syvän sinisen hiljaisuuden

©Tomi Voronin

Otava
Kun kuulen pehmeän äänesi
lahden aaltojen takaa
vajoan untuvan pehmoiseen
lämpimään kohtuun
ja teen rauhan itseni kanssa

Tunnen kätesi kiertyvän lanteilleni
ja hengityksesi kuuman tuulen niskassani
aistin huuliesi liikkeen kuulossani
ja värähdän mielihyvästä

Otavan etsiminen ei onnistu
silmieni usvaisten kalvojen läpi
kaipuun raskas koura
puristaa rintaani
Jos vielä kuiskaisit kielelläsi
–  rakastan sinua
vaipuisin polvilleni
ja raastaisin isäni maata
kynteni verille

Myöhemmin etsin Otavan kirkkain silmin
silloin saavut luokseni ilman tuskaa

Tiedän, että olet siellä
–  minua varten !!!
©Tomi Voronin

Kaupunkilintuja
Auringon laskiessa
Keurusselän taakse
koivukaksosten latvoja
kukittaa naakkaparvi
Yksinäinen,
riitelemään kyllästynyt varis
muuttaa hieman suuntaa
ennen mustavalkokylkisiä
Jäiseen järveen avautuneessa sulassa
kietoo toisiinsa pitkät kaulansa
lumivalkoiset joutsenet
Istun turkulaisen yrittäjän
hampurilaispaikassa
keskellä kauneinta Suomea
syöden lintua
joka ei saanut koskaan lentää
– Ainakaan vapaana!

©Tomi Voronin

Syyskuu
Tuuli riensi edeltä
kertomaan tulevasta sateesta
Se pyöritteli pudonneita lehtiä
ja keräsi synkät pilvet
yhdeksi suureksi massaksi
Ilma muuttui raskaaksi
ja taivaan mahti kanuunoiden pauke
oli korvia huumaavaa
Lopulta taivas repesi
se antoi maalle takaisin sen
minkä oli lainaksi ottanut

©Tomi Voronin

 

Sinulle , joka luet tämän ja ymmärrät
Aika seisahtuu
kotipihalle yksyneellä
puistonpenkillä istuessani
Vajoan, tähän ohikiitävään hetkeen
poskia hivelevään kevättuuleen
joka hulmuttaa olemattomia hiuksiani
auringon hellivään lämpöön
jota niin kaipasin
talven pimeinä kuukausina
lintujen huumaavaan lauluun
joka täyttää ilmatilan
jokaiselta ilmansuunnalta
ja joka soidessaan
käyttää äänialoista
jokaisen korkean oktaavin
miehen parhaan ystävän
pehmeään, lämpimään turkkiin
rapsutuksen sisällä
minä suon turvan, toveruuden hänelle
hän tuo sen minulle
ja olemme siis turvassa

Tässä hetkessä, elämästä nauttien
kannan kaunista ajatusta
Isoa Kirjaa kantavasta ystävästäni
Kaikille teille
jotka luette tämän
ja haluatte ymmärtää:
pidetään toisistamme huolta
vaalitaan sitä, mikä jäljellä on
ja ollaan ihmisiä toisillemme!

©Tomi Voronin

Siivet (haviset jälleen)
Pitkä pimeä hidasti elämän
Pudotti pulssinkin niin alas
että valetohtori olisi julistanut kuolleeksi
Pihapiiriin toi eloa
ainoastaan tuskastunut lumenluoja
sekä kaverikseen säälistä jääneet pikkulinnut
Neljän kuukauden mittainen yö
Mustaan metsään huusi palokärki kumppaniaan
Illan pimetessä taistelivat metsot
Aamu hämärässä liikkuivat teeret

Eilen se kuitenkin tapahtui, ihme
Kuulin illalla kurjet
Variksenpesästä koilliseen
-kevät on täällä!

©Tomi Voronin