Pihakoivun asukas

Helmikuun paukkupakkaset
Kevät kaukainen haavekuva
Vielä peittää lumi harakankellot
hiirenvirnat sekä vuohenputket
Voi vain unelmoida
mustarastaan lemmenlurituksista
kurkiauran lumoavasta ylilennosta
ja sirkkojen iloisesta sirityksestä

Mutta pimeän talven keskelle
eksyi leimahtava lempi
Hiipuvan liekin punaisen niskan omaava
pihakoivun käpytikka
otti ja löysi elämänsä rakkauden!

© Tomi Voronin

Suomi 100 v. – Nuoret sankarit

Yhä kaikuvi rinnoista runoilijain
sama menneitten tarujen taika
Yhä kuulee sen huulilta kertojain
vaik’ taakse jäänyt, on sankarten aika

Yhä taisteluun käy kanssa ystäväin
moni kalleimman hinnan maksaa
Yhä uudelleen, tulimyrskyä päin
miehet yhdessä käy, kaiken jaksaa

———–

Minä haudalla sankarivainajan
siinä käteni yhteen liitän
Hän seisoo rinnalla Vapahtajan
vaan kuuleeko sen, kuinka kiitän

© Tomi Voronin

Sukupuoleton henkilö VII

Muotoon viilatut kyntesi
liukuvat miljardeilla hermopäillä

Aika-ajoin muistan hengittää
– Nirvanassa ei aina muista

Kierrät kehoni vankileirien saaristoa
utelialla sormenpäilläsi
ja vapautat kahlitut tunteet

Minuutit kiitävät sekunneissa
tunti, on iäisyys linnunradalla
mutta kätesi, ovat
lempeän voimakkaat

© Tomi Voronin

Joulu

Vuosi vuodelta se alkaa aikaisemmin
Tänä vuonna se alkaa ehkä jo heinäkuussa
Joulumusiikki hypermarketeissa

Tonttufiguurit, joulukortit, kynttilät,
suklaakalenterit, lelu- ja rihkamaröykkiöt
Kauppojen hyllyt sekä mainoslehtiset
huutavat samaa tarinaa: osta!

Kuinka moni pysähtyy pohtimaan
onko todellakin välttämätöntä
kaikki se ylenpalttisuus
Tuoko se onnen, edes hetkellisen,
kun täyttää juhlista kauneimman
turhuuksien turhuudella

Aattoa lähestyttäessä
alkaa kodin täyttämään tuoksut
Tuoksut joita voi tuoksutella
vain yhden kerran vuodessa
Niin herkulliset,
että pelkkä muisto saa vatsan kurisemaan

Kerran vuodessa pysähtyy ihminen
ja pysähtyy aika
Se hetki on Joulupöydässä
Siinä yhdessä jaetussa hetkessä
jossa on jotain pyhää

Jouluaatto, tuo aatoista kaunein,
säilyttäköön paikkansa sydämissämme
Olkoon se edelleen riemujuhla
jossa lapset ovat pääosissa,
mutta muistakaamme myös
Joulun tärkeintä lasta, Häntä
jonka kohtaloksi on muodostunut
jäädä omien syntymäpäiviensä kuokkavieraaksi.

© Tomi Voronin

Jumalan poika

On Jouluyö ja seimessänsä
nukkuu lapsi tuo
mi’ iäisyyteen puhtaat sielut kantaa

Ja yllään loistaa Jouluntähti
toivon meille suo
se sydämiimme Joulurauhan antaa

Voi kunpa muistais’ ihmiskunta
tapahtumat nuo
vois’ kerran käydä puhtaan virran rantaa

© Tomi Voronin

Joulun henki

Joulun henkeä etsimässä
heinäkuiselta Heseltä
Helppoa se ei ole
mutta minkäs teet, kun
kansakoulunopettaja käski!

On vaikea keskittyä
kun ympärillä hyörii
touhukkaita äitejä ja isiä
jännitystä sekä innostusta
silmät täynnä olevia lapsia
Kokonaisia perheitä ruuan ympärillä

Pöydässänikin istuu
kiljahduksia päästeleviä
täynnä odotusta olevia lapsia

Viereisestä pöydästä nousee isä
ähkyen vatsa täynnä ruokaa
Ihmiset ovat onnellisia, kiireettömiä
ja silmistä paistaa kiitollisuus
perheen kanssa jaetusta
yhteisestä ajasta

Huomasin syrjäsilmällä, nurkkapöydässä,
harmaapartaisen vanhemman herrasmiehen
myhäilevän hiljaa itsekseen

Taas yksi riemun kiljahdus!
Ei tästä mitään tule
en saa tunnelmasta kiinni
Ehkä sitten aattona kirjoitan
yksin, kynttilänvalossa
Jospa silloin tavoitan
sen oikean Joulun hengen…

© Tomi Voronin