Marras

Makasi maa martaana
Oli mieleni sysi
kuin marras
Aamukahvilla vajosin
hetteiseen silmään
kohti varjojen vettä
valmiina kohtaamaan
jokaisen vainoojani
kun nartun paiskaama
katiska, kolahti hartiaan

© Tomi Voronin


Earth hour 2017

Jotta vielä tulee

huominen

josta kantautuu

lastemme nauru

Jotta vielä säilyy

maisema

ei ainoastaan

maalattu taulu

Jotta vielä löytyy

uskoa

ja maasta nousee

sydäntemme laulu

Yellow

Autossa haisee

hiki, sikari ja paska

Ajan kylän

katu-uskottavinta pirssiä

eurosateessa

kohti ytimen

liikennevalo helvettiä

Kiasman

Berliininmunkin hilloa

suunpielessä

hyräillen hiljaa;

”Valo taksin katolla vilkkuu,

yön ainoa valopilkku”

Vieras ihminen takapenkillä

naputtaa läppäriään

kuin lääkäri

Tap, tap, tap, TAP…tap,

tap, tap, tap, TAP, tap, TAP, tap…

Pudonneet

kellastuneet lehdet

kierivät aaltoina asfaltilla

kuin paeten

auton liiskaavaa voimaa

Normipäivä

itseasiassa yö

 

*)  Runossa on lyhyt lainaus Tuomari Nurmion kappaleesta Valo yössä

 

Erätulilla

Kahvipannu tummunut
tuhansien kuppien kuksa
matkamiehen sauva
eläväinen nuotion liekki
siinä erämiehen tauko

Katajasta naulat
kosken kuohusta taimen
suolaa miljoonapussista
loimusta väri pintaan
siinä erämiehen a’la carte

 

Mustarastaan laulu

Mustarastas

käpytikan puhki hakkaaman

ajan harmaannuttaman

sähkötolpan laella

laulaa laulua

jollaista en ole kuunaan kuullut

Paitsi että esittää

minulle koko repertuaarinsa

se myös jaksaa venyttää

aina muutaman

ylimääräisen säkeen

Sen laulu

on järjettömän kaunis

ja minä

olen äärettömän onnekas

että saan olla sitä kuulemassa

 

 

Aatami ja Eeva

Puutarha, paratiisi

mies ja nainen, parasiitit

Valkea kuulas, tai sitten ei

kärmes kuitenkin ja

ei IPod mutta a(A)pple

Kaksihaarainen kieli

ihmisen heikko mieli

sai Aatamin etsimään boxereitaan

ja Eeva tilasi Ellokselta bikinit

Ukko YliJumalalle kasvoi

wannabe fallos otsaan

Aatami ja Eeva

saivat yhdensuuntaiset junaliput…

…Turkkusse!

 

Sadepäivä

Neidillä on vähän tylsää, joten
siltä pääsee raskaita – huokauksia
Makoilee ehkä ovenpielessä
vähän kuin kynnysmattona
mutta voin vakuuttaa
ettei olisi päästämättä
ketä tahansa sisälle
Vahtikoira kuitenkin, ja
hoitaa tähteellistä virkaa
Minäkin koitan jotain toimittaa
hyvinvointimme eteen;
kannan veden ja puut
lämmitän tuvan sekä saunan
Saadaan sitten taas
illalla yhdessä pällistellä
kuivasta ja lämpimästä tuvasta
märän ikkunalasin läpi
pimeää pihamaata

 

Kahden linnun monologi

Tulin pihalle kirjoitustöistä hetkeksi tuulettamaan ajatuksiani. Juhani tepasteli kukonpojan askelin jo portailla minua vastaan.
– Lähdit sitten taas seikkailemaan; tokaisin sille puolihuolimattomasti. Se ei vaivautunut vastaamaan. Kuljin ohitseen hyvin läheltä eikä se tehnyt elettäkään siirtyäkseen, päinvastoin. Luottavaisena se lähti kulkemaan rinnallani.
– Mennäänkö laskemaan muutkin vapaaksi?
Ei vieläkään vastausta.
– Tiedätkö. Olen vähän pohtinut. Minun pitäisi varmaan nimetä sinut uudelleen.
– Mitä tarkoitat? ; se kysyi kurtistaen hieman otsahelttaansa.
– No, kun joka päivä sinä lennät tuon kaksimetrisen verkkoaidan yli ja sillä pakotat minut aina iltapäivästä avaamaan häkinoven myös veljiesi kulkea. Minun silmissäni sinusta on tullut eräänlainen vapaustaistelija.
– Jaa; Juhani hymähti; Enpä olekaan tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta; se jatkoi tuumivan näköisenä, nostaen oikean siipensä kärjen leukahelttansa alle. Tulimme häkinovelle. Pysähdyin hetkeksi katsomaan edelleen omiin aatoksiinsa syventyneeseen Juhaniin.
– Kuule. Mitä jos alkaisin kutsua sinua Che Guevaraksi?

 

Taivaspala

Kuulen avaruuden
vaikka maapallon huuto
sitä tehokkaasti peittääkin
Kuulen maailmankaikkeuden
vaikka kello seinällä
väittääkin jotain aivan muuta
Kuulen kosmisen huminan
koska astuin omalle pihalleni
pimeyteen, ja katselen taivaalle
suu auki, hiljaa huokaillen

Minun taivastani ei voi kuvailla
se täytyy nähdä, kokea

Siellä, minun taivaspalani alla
kuulee kaiken, etenkin
syvän sinisen hiljaisuuden

 

Otava

Kun kuulen pehmeän äänesi
lahden aaltojen takaa
vajoan untuvan pehmoiseen
lämpimään kohtuun
ja teen rauhan itseni kanssa

Tunnen kätesi kiertyvän lanteilleni
ja hengityksesi kuuman tuulen niskassani
aistin huuliesi liikkeen kuulossani
ja värähdän mielihyvästä

Otavan etsiminen ei onnistu
silmieni usvaisten kalvojen läpi
kaipuun raskas koura
puristaa rintaani
Jos vielä kuiskaisit kielelläsi
–  rakastan sinua
vaipuisin polvilleni
ja raastaisin isäni maata
kynteni verille

Myöhemmin etsin Otavan kirkkain silmin
silloin saavut luokseni ilman tuskaa

Tiedän, että olet siellä
–  minua varten !!!

 

Kaupunkilintuja

Auringon laskiessa
Keurusselän taakse
koivukaksosten latvoja
kukittaa naakkaparvi
Yksinäinen,
riitelemään kyllästynyt varis
muuttaa hieman suuntaa
ennen mustavalkokylkisiä
Jäiseen järveen avautuneessa sulassa
kietoo toisiinsa pitkät kaulansa
lumivalkoiset joutsenet
Istun turkulaisen yrittäjän
hampurilaispaikassa
keskellä kauneinta Suomea
syöden lintua
joka ei saanut koskaan lentää
– Ainakaan vapaana!

 

Syyskuu

Tuuli riensi edeltä
kertomaan tulevasta sateesta
Se pyöritteli pudonneita lehtiä
ja keräsi synkät pilvet
yhdeksi suureksi massaksi
Ilma muuttui raskaaksi
ja taivaan mahti kanuunoiden pauke
oli korvia huumaavaa
Lopulta taivas repesi
se antoi maalle takaisin sen
minkä oli lainaksi ottanut

 

Sinulle , joka luet tämän ja ymmärrät

Aika seisahtuu
kotipihalle yksyneellä
puistonpenkillä istuessani
Vajoan, tähän ohikiitävään hetkeen
poskia hivelevään kevättuuleen
joka hulmuttaa olemattomia hiuksiani
auringon hellivään lämpöön
jota niin kaipasin
talven pimeinä kuukausina
lintujen huumaavaan lauluun
joka täyttää ilmatilan
jokaiselta ilmansuunnalta
ja joka soidessaan
käyttää äänialoista
jokaisen korkean oktaavin
miehen parhaan ystävän
pehmeään, lämpimään turkkiin
rapsutuksen sisällä
minä suon turvan, toveruuden hänelle
hän tuo sen minulle
ja olemme siis turvassa

Tässä hetkessä, elämästä nauttien
kannan kaunista ajatusta
Isoa Kirjaa kantavasta ystävästäni
Kaikille teille
jotka luette tämän
ja haluatte ymmärtää:
pidetään toisistamme huolta
vaalitaan sitä, mikä jäljellä on
ja ollaan ihmisiä toisillemme!

 

Siivet (haviset jälleen)

Pitkä pimeä hidasti elämän
Pudotti pulssinkin niin alas
että valetohtori olisi julistanut kuolleeksi
Pihapiiriin toi eloa
ainoastaan tuskastunut lumenluoja
sekä kaverikseen säälistä jääneet pikkulinnut
Neljän kuukauden mittainen yö
Mustaan metsään huusi palokärki kumppaniaan
Illan pimetessä taistelivat metsot
Aamu hämärässä liikkuivat teeret

Eilen se kuitenkin tapahtui, ihme
Kuulin illalla kurjet
Variksenpesästä koilliseen
-kevät on täällä!

Älä anna nimiä!

Puki päällensä nahkaisen suojuksen
tahkos kirveensä hyvään terään
Otti pullostaan aimo tujauksen
nyt viimeinen päivä on erään
Alkoi pyöveli työn, veri hurmoksen
jäi toveruus menneeseen kesään
Karkas henki seitsemän veljeksen
laski hiljaisuus Variksenpesään